Vene

Hankin ensimmäisen oman veneeni kesällä 2007. Sitä ennen minulla oli kertynyt kokemuksia veneilystä isäni kalustolla. Jo pienestä pitäen tuli tutuksi isän kaksikymppisellä Evinrude:lla varustettu Buster. Tällä veneellä tuli ne ensi kokemukset uisteluun. Kesällä 2002 hankimme yhdessä uuden MV-marinin 5400, avoveneen jossa oli perässä 90hv:n Mercury. Alun perin huvikäyttöön hankittu cruisailu vene muuttui uisteluinnostuksen uudelleen puraisemana, pikku hiljaa täysveriseksi uisteluveneeksi. Ja kun vesillä uisteluun käytetty aika vain lisääntyi ja kausikin alkoi venyä jo pitkälle syksyyn, tuli ajankohtaiseksi hankkia katettu vene. Lähes heti tutkittuani eri vene malleja tuli selväksi että haluan niin sanotun cabiini veneen. Eli ei pressuja vaan kiinteä takaseinä, jolloin veneeseen muodostuu erillinen hytti ja avoin takatila. Erimalleista valinta lopulta osui Belmar CA 575 malliin. Belmar on vuosimallia -87 ja perässä on nykyään vuoden 2018 90hv:n Suzuki.

Kaikuluotain ja karttaplotteri on asennettu ohjauspulpetin etureunaan jossa niitä on helppo käyttää. Näistä laitteista lisää kalustosivun muissa osioissa. Katolle teetätin teräksisen kahdeksan vavan targakaaren. Lisäksi katolla olleeseen lasikuituiseen targaan on upotettu seitsemälle vavalle telineet, lähinnä vapojen vesillä kuljetusta varten ja saa ylimääräiset vavat pois tieltä.

Takiloille rakennettiin takaosan kaiteisiin telineet. Veneen sisustaa uusittiin ja rakensin veneen sähköt uusiksi. Sähköjen uusinnan yhteydessä siirsin akut veneen takanurkasta, veneen keulaan ja keskelle venettä. Veneessä oli hankittaessa Wallaksen liesi, puhallinkannella varustettuna. Liesi myyntiin ja tilalle hankin Wallaksen 1800 valopetroli lämmittimen, josta myös lisää kaluston lämmitin sivulta. Lieden poisto antoi myös lisää pöytätilaa jota ei tämän kokoisessa veneessä ole ikinä liikaa.

Veneen hytti antaa hyvän suojan syksyisille uistelureissuille. Veneessä on tullut yövyttyäkin useita öitä joten vene sopii myös retkikäyttöön kahdelle, tietyin varauksin. Veneessä ei ole WC:tä eikä pentteriä. Ruokaa olen hyvässä säässä valmistanut kaasutrangialla veneessäkin mutta huonommalla kelillä on syytä mennä vaikka johonkin Saimaan upeista retkisatamista.

Takana avointa tilaa saisi toki olla enemmän vaikka nykyiselläkin on toimeen tultu. Takatilaa ei voi edes verrata esim. Yamarin 59C takatilaan jossa voisi vaikka tanssit järjestää Belmariin verrattuna.

Uistelu vauhdilla veneen kulun toivoisi vasta-aallokkoon ajettaessa olevan suorempaa. Myös aikaisempaan avoveneeseen yllätti veneen hytin tuulipinnan vaikutus veneen kulkuun tuulisella säällä. Varsinkin rantautuessa ja uistellessa kova tuulenpuuska vaikuttaa nopeasti veneen kulkusuuntaan. Tässä onneksi auttaa syksyllä 2018 hankittu autopilotti. Vene on melko ”kova” ajettava aallokossa koska veneen V-pohja ei ole kovin jyrkkä mutta tämä taas lisää veneen vakautta.

  • 2010 Kesälomalla alkoi Belmariin kertyä vettä, uistellessa vähemmän ja matka-ajossa hieman enemmän. Telakalla todettiin veneen pohjan vaurioituneen kölinkohdalta noin puolen metrin matkalta. Pohjaa hiottiin reilusti ja lasikuitua laminoitiin kölin alueelle ammattilaisen avustuksella lähes koko veneen matkalle. Samalla kun vene oli telakalla vahvistettiin myös perälautaa. Kuvia remontista
  • 2011 Kesällä veneen hydrauliohjaus alkoi temppuilla. Viaksi paikallistettiin etummaisen ratin/pumpun kaksi palautusjousta jotka olivat katkennet. Pienistä jousista suuri harmi. Jouset kuitenkin maahantuojalta seuraavaksi päiväksi ja ongelma korjaantui nopeasti. Jousien kuva.
  • 2013 Syksyllä hydrauliohjauksen sylinteri alkoi tihkua öljyä, keväällä 2014 uusi sylinteri sai paikan moottorikaivosta. Sylinterin kuva
  • 2015 Keväällä veneeseen veihdettiin ikkunoiden tiivisteet ja hieman sisustaa päivitettiin, Kuvia remontista
  • 2016 Jälleen vaihdettu yksi hydrauliohjauksen palautusjousi. Juttua remontista

Moottori

Kesällä 2018 sai hyvin palvellut Mercury vaihtua ja nyt moottorina on vuoden 2018 Suzuki DF90ATL. Nelitahtisessa ruisku koneessa hevosvoimia on siis 90. Veneen huippu nopeus nykyisellä moottorilla on 60km/h, paras matkavauhti asettuu 40–50 km:iin tunnissa. Isolla nelitahdilla uistelu kyllä onnistuu hyvin. Uudessa koneessa on sähköinen uistelunopeuden säätö (trolling mode). Kierroksia voi säätää tyhjäkäynnistä -> 1200rpm.